Ça va ?
Marjo Heino opettaa englantia ja ranskaa yläkoulussa, alakoulussa, naapurikaupungin lukiossa ja kansalaisopistossa.1. Mitä kuuluu kielille?
Laman ja kuntatalouden ahdingon vuoksi tuntikehystä on leikattu. Siksi yläkoulussamme ei perustettu ranskan eikä saksan ryhmää täksi lukuvuodeksi. Myös oppilasmäärät ovat pienentyneet sekä yläkoulussa että lukiossa, ja jo aikaisemmin toteutunut ylioppilaskirjoitusten ainereaaliuudistus on vähentänyt B2- ja B3-kielen opiskelijoita. Huolena on, että kouluissamme opiskellaan jatkossa vain englantia ja ruotsia, mikä ei vastaa tämän päivän työelämän kielitaitovaatimuksia. Meidän lukiossamme on mahdollista opiskella valinnaisia kieliä videoneuvotteluyhteyden avulla verkostolukiomme toisesta toimipisteestä.
2. Miksi kuulut SUKOLiin?
SUKOLiin kuuluminen on tärkeää. SUKOLin tehtävänä on tuoda valtakunnallisella tasolla esille laajan kielitaidon, ammattitaitoisen opetuksen, resurssien ja opettajien koulutusmahdollisuuksien merkitystä. Mitä enemmän jäseniä meillä on, sitä vahvempia olemme myös tulevaisuudessa.
3. Mikä on viikon paras hetki?
Viikon paras hetki on perjantai-ilta, kun energiaa vieneen työviikon jälkeen pääsen löhöä-mään omalle kotisohvalleni. Pelkän oleilun jälkeen jaksan taas seuraavana päivänä ahertaa.
4. Miksi sinusta tuli opettaja?
Olen aina rakastanut kieliä. Jo pikkutyttönä kirjoitin Ystävänkirjaan, että minusta tulee kielten maisteri. Savonlinnan Talvisalon lukion ranskan opettaja Mirja Nevalainen teki minuun aikanaan vaikutuksen iloisella, innostuneella ja tehokkaalla opettamistyylillään.
5. Mitä tekisit, jos et olisi opettaja?
Perustaisin ravintolan, jossa tarjottaisiin kevyttä, terveellistä, maukasta hyvänolon ruokaa viihtyisässä, rauhallisessa ympäristössä elävän musiikin ja taidenäyttelyjen kera.
6. Mikä on opetuskielesi viehättävin sana?
Yksi viehättävimmistä ranskan kielen sanoista on mielestäni mignon – ”herttainen, suloinen; kullannuppu, sydänkäpynen” –, koska jo sanaa äännettäessä syntyy mielikuva sanan ihanasta merkityksestä.
7. Mikä auttaa arjessa?
Arjessa auttavat jaksamaan pienet ”lepotuokiot”, jotka suon itselleni omassa luokkatilassani oppilaiden poistuttua. Rentoutuneeseen tilaan pääsemiseen tarvitsen vain muutaman selkärullauksen: suljen silmäni, rauhoitan hengitykseni ja annan ajatusten viedä johonkin itselleni mieluisaan paikkaan. Tämän jälkeen voin viettää virkistävän kahvituokion kollegoideni kanssa.
8. Mitä aiot tehdä eläkkeellä?
Kun pääsen eläkkeelle, haluaisin asua syksyn ja alkutalven pimeimmät ja loskaisimmat kuukaudet jossain pienessä Etelä-Ranskan idyllisessä kylässä, jossa pikkukaupat tarjoaisivat herkkujaan.
Haastattelu on julkaistu Tempuksessa 6/2009.



