SUKOL

Wie geht’s?leenaikkala

Leena Ikkala opettaa saksaa ja ranskaa aikuislukiossa. Hänen mielestään opettajan työssä antoisinta on saada työskennellä motivoituneiden ja huumorintajuisten opiskelijoiden kanssa ja nähdä heidän edistyvän opinnoissaan.

1. Mitä kuuluu kielille?
Aikuislukiossamme opiskellaan A-englantia, B-ruotsia ja erityisesti aineopiskelijoiden eli yksittäisen aineen tai kurssin opiskelijoiden suosimia lyhyitä kieliä: espanjaa, ranskaa, saksaa ja venäjää. Englantia voi opiskella myös perusopetuksen kursseilla. A-englantia ja ruotsia on jo kymmenisen vuotta voinut opiskella etä- ja verkkokursseilla. Myös lyhyitä kieliä suunnitellaan tarjottavaksi etäkursseina lähiopetuksen ohella.

2. Miksi sinusta tuli opettaja?
Olen aina pitänyt kielistä ja opettamisesta. En ajautunut vaan halusin saksan ja ranskan opettajaksi. Luin oppikoulussa pitkää saksaa ja lomailin lukiolaisena pari kolme viikkoa Saksassa ja Sveitsissä, eikä kukaan puhunut minulle englantia. Enpä sitä olisi paljon siihen aikaan ymmärtänytkään. Matkan jälkeen opiskelukielten valinta oli helppoa.

3. Miten käytät kulttuuria opetuksessasi?
Oppikirjojen tekstit jo sinänsä kertovat kulttuurista. Selitän sanojen ja sanontojen kulttuurista alkuperää, vertailemme juhlien ja merkkipäivien viettoa. Keskustelemme tapakulttuurien erilaisuudesta, ja opiskelijat kertovat mielellään matkakokemuksistaan myös kirjoitelmissaan.

4. Miten kannustat?
Kehun opiskelijaa siinä missä hän on hyvä. Lohdutan muistuttamalla, että oppiminen on aaltoliikettä: jos nyt tunnet olevasi aallon pohjalla, pian osaat taas paljon enemmän. Neuvon häntä huomaamaan, mitä kaikkea hän jo osaa.

5. Miksi kuulut SUKOLiin?
SUKOL kokoaa eri oppilaitosten kieltenopettajia keskustelemaan ja ajamaan yhteisiä etuja. Olen iloinen kieliyhdistysten tarjoamista yo-kokeiden korjausehdotuksista ja opintomatkojen järjestämisistä.

6. Minkä kirjan luit viimeksi?
Koulun lukupiirin kokoontumista varten luin Bernhard Schlinkin romaanin Lukija (Der Vorleser). Epätavanomaisessa rakkauskertomuksessa käsitellään mukaansatempaavasti saksalaisten toisen maailmansodan traumoja, häpeän, syyllisyyden, yksilönvapauden ja vastuun teemoja. Lukupiirissä myös vertaamme romaania sen filmiversioon.

7. Mikä auttaa arjessa?
Työt sujuvat virkeänä, tarvitsen liikuntaa ja lepoa. Opiskelijoilta saamani palaute, ajatustenvaihto ja rupattelu kollegojen kanssa ovat myös
tärkeitä. Ajattelen opiskeluaikojen mottoa: paras tapa saada työ valmiiksi on aloittaa se.

8. Mitä harrastat?
Tanssi on minulle mieluisinta liikuntaa. Vatsatanssi ja salsa pitävät notkeana, argentiinalainen tango on intohimoni. Kuuntelen musiikkia klassisesta etnoon, luen lehtiä ja kaunokirjallisuutta ja rentoudun vieraskielisten telkkarikanavien äärellä.

Haastattelu on julkaistu Tempuksessa 8/09.

Poutapilvi web design Oy