SUKOL
 

SUKOL ry:n tavoiteohjelma 2012–2014 ja toimintasuunnitelma 2012

Hyväksytty liittokokouksessa 19.11.2011.

SUKOL ry:n tavoiteohjelma 2012–2014

Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry:n tarkoituksena on sääntöjen mukaisesti monipuolistaa ja kehittää kieltenopetusta ja vahvistaa sen asemaa, kiinnittää huomiota kieltenopettajien kelpoisuuteen ja työllisyystilanteeseen sekä parantaa kieltenopettajan ammatin arvostusta.

Kolmivuotiskauden aikana liitto jatkaa toimintaansa vahvana kieltenopetuksen asiantuntijana. Liitto toimii keskustelun avaajana ja tuo vaihtoehtoisia ratkaisuja koulutuspoliittiseen päätöksentekoon.

Liiton vahvuutena on jäsenkunta, joka muodostuu kaikkien asteiden kieltenopettajista. Liiton jäsenmäärän kehitys kääntyi laskuun noin viisi vuotta sitten, kun suuret ikäluokat alkoivat jäädä eläkkeelle. Tavoitteena on katkaista tämä kehitys ja saada jäsenmäärä jälleen kasvuun.

Seuraavan kolmen vuoden aikana uudistetaan perusopetuksen tuntijako, tavoitteet ja opetussuunnitelman perusteet. Uudet perusteet on tarkoitus ottaa käyttöön 1.8.2016. SUKOL seuraa työn etenemistä, antaa lausuntoja ja tapaa uudistusta valmistelevia virkamiehiä. Kielten asemaa ei saa heikentää tulevassa uudistuksessa.

Lukion tuntijaon, tavoitteiden ja opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen käynnistyy tavoiteohjelmakaudella. SUKOL vaikuttaa siihen, että vieraiden kielten asemaa vahvistetaan. SUKOLin mielestä ylioppilastutkinnon kielten kokeiden sisällöllinen kehittäminen tulee aloittaa mahdollisimman pian. 

Ammatillisella toisella asteella kieltenopetuksen ongelmana on opetuksen ja tarjonnan vähäinen määrä ja aliarvostettu asema koulutuksen sisällä. SUKOL nostaa esiin ammatillisen toisen asteen kieltenopetuksen nykytilaa ja tekee ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi.

Ammatti- ja tiedekorkeakoulujen kieltenopetuksen tehtävänä on antaa opiskelijalle kansainvälistyvässä työelämässä tarvittava kieli- ja viestintätaito. Liitto painottaa lausunnoissaan ja kannanotoissaan työelämän kieli- ja viestintätaitojen tärkeyttä. Liitto pitää myös esillä vapaan sivistystyön oppilaitosten ja opettajien panosta kielikoulutuksen tarjoajana.

SUKOL järjestää tavoiteohjelmakaudella monipuolista täydennyskoulutusta eri koulutusasteille. Liitto tarjoaa täydennyskoulutusta eri puolella Suomea. Tavoitteena on, että koulutuksiin osallistuisi vuosittain noin 800 kieltenopettajaa.

Liiton talous on vakaalla pohjalla, mutta taloutta rasittaa jäsenmaksutuottojen väheneminen sekä uuden jäsenrekisteriohjelman hankinta. Toimintakaudella jatketaan säästötoimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi.

SUKOL ry:n toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelmasta ilmenee, mitä liitto toimintavuonna tekee tarkoituksensa toteuttamiseksi sääntöjensä ja tavoiteohjelmansa edellyttämällä tavalla.

Jäsenet, jäsenyhdistykset ja järjestön kehittäminen

Liiton sisäinen toiminta muodostuu erilaisista palveluista valtakunnallisille yhdistyksille, liiton piireille ja näiden välityksellä sekä suoraan jokaiselle liiton jäsenelle. Yhteyksiä jäsenyhdistyksiin hoidetaan sähköpostilla, jäsenkirjeillä, jäsensivuilla ja liittokokouksissa. Puheenjohtaja tai hallituksen jäsenet vierailevat jäsenyhdistyksissä mahdollisuuksien mukaan.

Tavoite: Liiton yhtenäisyyden kehittäminen
  • Varataan liittokokousten yhteyteen aikaa uusien ideoiden jakamiseen ja jäsenistön kouluttamiseen.
  • Hyödynnetään liittokokousedustajien asiantuntemusta liiton toiminnassa.
Tavoite: Uusi jäsenrekisteriohjelma aktiiviseen käyttöön
  • Kerätään kokemuksia uuden jäsenrekisterin käyttömahdollisuuksista ja jaetaan niitä jäsenyhdistysten välillä.
  • Liitto opastaa jäsenyhdistysten toimijoita ohjelman etäkäytössä. Etäkäyttäjät voivat hyödyntää jäsenrekisterissä olevia tietoja oman yhdistyksensä toiminnan tehostamiseksi.
Tavoite: Kieliyhdistysten puheenjohtajien ja sihteereiden tapaamisten tehostaminen ja uudistaminen
  • Järjestetään 3–4 kertaa vuodessa tapaamisia, joissa käsitellään ajankohtaisia asioita.
  • Hankitaan tapaamisiin asiantuntijoita kertomaan ajankohtaisista kieltenopetusta käsittelevistä aiheista.

Jäsenhankinta

Liitto kehittää edelleen toimintatapojaan siten, että ne ovat omiaan lisäämään opettajan ammatin arvostusta ja kiinnostusta järjestötoimintaa kohtaan. Liitto jatkaa työtä kieltenopettajan ammatin yhteiskunnallisen merkityksen korostamiseksi nostamalla esille ajankohtaisia ja keskeisiä opettajan ammattiin ja työhön liittyviä kysymyksiä. Liitto huolehtii siitä, että järjestäytymisaste säilyy korkeana ja että järjestö on edustava pedagogisena opettajajärjestönä. Liitto korostaa järjestöön kuulumisen ammatillista, edunvalvonnallista, koulutuksellista ja sosiaalista merkitystä.

Tavoite: Vuoden 2012 aikana SUKOLiin liittyy 500 uutta jäsentä
  • Lisätään liiton paikallista ja valtakunnallista näkyvyyttä osallistumalla aktiivisesti keskusteluun kieltenopetuksen ja kieltenopiskelun puolesta.
  • Korostetaan kaikkien kieltä opettavien järjestöön kuulumisen ammatillista, edunvalvonnallista, koulutuksellista ja sosiaalista merkitystä.
  • Otetaan huomioon eri opettajaryhmien tarpeet koulutustarjonnassa, jäsenlehti Tempuksen artikkeleissa ja liiton kotisivuilla.
  • Perustetaan hallituksen jäsenistä jäsenhankintaan ja jäsenetuihin perehtyvä työryhmä.
  • Etsitään uusia yhteistyökumppaneita jäsenetujen laajentamiseksi.
  • Tehdään yhteistyötä kieli- ja paikallisyhdistysten kanssa.
  • Tavataan eri yliopistojen opetusharjoittelijoita yhteistyössä paikallis- ja kieliyhdistysten kanssa.
  • Markkinoidaan liiton jäsenhankintamateriaalia jäsenyhdistyksille. Kehitetään materiaalia saadun palautteen perusteella.
  • Osallistutaan Kustannusosakeyhtiö Otavan oppimateriaalien markkinointitilaisuuksiin.
  • Osallistutaan muiden pedagogisten järjestöjen kanssa Educa-messujen yhteyteen rakennettavaan Opettajan olohuone -osastoon, jossa opettajille järjestetään koulutusta ja tarjotaan mahdollisuus tutustua opettajajärjestöjen toimintaan. Liitto tuottaa ohjelmaa olohuoneeseen.
  • Toteutetaan kollegakampanja syksyllä 2012.
  • Tarjotaan alennettua jäsenmaksua 1.8.–31.12.2012 liiton jäseneksi liittyville.
  • Tehdään suoramarkkinointikampanja jäsenmäärän lisäämiseksi.

Edunvalvonta

Liiton tehtävänä on seurata kieltenopettajien työn ja palkkauksen kehitystä kaikissa oppilaitosmuodoissa, vaikka varsinainen edunvalvonta tapahtuukin Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n kautta.

Tavoite: Kieltenopettajien työmäärän lisääntyminen otettava huomioon kieltenopettajien palkkauksessa
  • Liitto seuraa kieltenopettajien työmäärän kehitystä. Tätä arvioitaessa on otettava huomioon muun muassa perusopetuslain erityisopetusta koskevista muutoksista ja erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden ohjaamisesta aiheutuva työmäärän lisäys.
  • Ammatillisessa koulutuksessa työmäärää lisää yhden opintoviikon lähiopetustuntimäärän mahdollisesta vähenemisestä johtuva opetusryhmien määrän lisääntyminen.
  • Liiton toimijat keskustelevat OAJ:n edustajien kanssa säännöllisesti edunvalvontaan liittyvistä ajankohtaisista asioista. Yksittäiset jäsenet voivat nostaa esille ajankohtaisia edunvalvontaan liittyviä asioita muun muassa liiton jäsensivuston keskustelupalstalla.
  • Liitto pitää yhteyttä OAJ:n kieltenopettajavaltuutettuihin järjestämällä tapaamisia ja toimittamalla heille liiton kannanotot ja lausunnot.
  • Muita vaikuttamiskanavia ovat muun muassa OAJ:n hallitus, jossa on yksi sukolilainen, pedagoginen toimikunta, jossa on kaksi sukolilaista, ja Aineopettajaliitto, jonka hallituksessa on kolme liiton edustajaa.
  • Liitto seuraa suullisen kielitaidon opetuksen kehittämistä ja arvioinnin toteuttamista oppilaitostasolla. SUKOL vaikuttaa siihen, että Opetushallitus kehittää suullisen kielitaidon testausta muun muassa Helsingin yliopiston LukSuS-hankkeen perusteella saadun tiedon pohjalta.
  • Liitto seuraa etäopetuksen kehittymistä, aineenopetuksen toteuttamista vieraalla kielellä ja kansainvälisten projektien toteutumista ja niiden vaikutuksia opettajien työmäärään ja palkkaukseen.
  • Liitto jatkaa tilastojen keräämistä ja päivittämistä todellisen kielivalintatilanteen ja kieltenopettajien työllisyystilanteen selville saamisille. Tilastotietoja toimitetaan muun muassa opinto-ohjaajille, rehtoreille, viranomaisille, elinkeinoelämän edustajille ja tiedotusvälineille.

Koulutuspolitiikka

Liitto seuraa aktiivisesti koulutuspolitiikassa tapahtuvia muutoksia ja puuttuu siinä ilmeneviin epäkohtiin kirjoittamalla lausuntoja ja kirjelmiä sekä neuvottelemalla eri tahojen kanssa.

Tavoite: Kielten aseman turvaaminen uudessa perusopetuksen tuntijaossa
  • Liitto vaikuttaa aktiivisesti meneillään olevaan perusopetuksen tavoite-, tuntijako- ja opetussuunnitelmatyöhön.
  • Liitto laatii kannanoton alkavan lukion tuntijakotyön pohjaksi ja toimittaa sen asiaa valmistelevalle työryhmälle. Liitto keskustelee aktiivisesti työryhmän jäsenten kanssa.
  • Osallistutaan myös muuhun kieltenopetusta, kieltenopiskelua ja niiden kehittämistä koskevaan keskusteluun.
  • Tehdään yhteistyötä muiden pedagogisten opettajajärjestöjen kanssa ja laaditaan yhteisiä kannanottoja ajankohtaisista koulutuspoliittisista kysymyksistä.
Tavoite: Kieltenopetuksen ja arvioinnin kehittäminen
  • Liitto järjestää täydennyskoulutusta kieltenopetuksen ja arvioinnin kehittämiseen liittyvistä asioista ja tiedottaa niistä jäsenilleen Tempuksessa ja jäsensivustolla.
  • Liitto osallistuu Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskus SOLKIn koordinoimaan kielikoulutuspoliittiseen tutkimus- ja kehittämisverkostoon. Liitolla on edustaja SOLKIn neuvottelukunnassa.
  • Liiton edustaja on mukana suomalaisen kielikasvatuksen monipuolistamishankkeessa.

Yhteistyö

Liitto jatkaa aktiivista vaikuttamista ja yhteistyötä eduskunnan, opetusministeriön, Opetushallituksen, ylioppilastutkintolautakunnan, Kesälukioseuran, Suomen Lukiolaisten Liiton, pedagogisten järjestöjen ja Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen CIMOn kanssa. Liitto laatii kannanottoja ja lausuntoja. Liitto keskustelee säännöllisesti edellä mainittujen yhteistyötahojen kanssa ja valitsee edustajia eri yhteistyöjärjestöjen toimielimiin. Liitto pitää yllä yhteyksiä kaupan, teollisuuden ja talouselämän edustajiin kielitaidon merkityksen korostamiseksi. Liiton edustaja on mukana European Label – kieltenopetuksen laatuleima -palkinnon juryssa. Liitto tekee ehdotuksen Vuoden kieltenopettajasta European Label -jurylle. Vuoden kieltenopettaja julkistetaan ja palkinto luovutetaan samalla, kun Opetushallitus julkistaa European Label – kieltenopetuksen eurooppalaisen laatuleiman 2012 ja kunniamainintojen saajat. Liitto esittää ehdokkaan kieltenopettajien kansainväliselle kattojärjestölle FIPLV:lle (Fédération Internationale des Professeurs de Langues Vivantes) FIPLV Award  -palkinnon saajaksi. Liitto valitsee ja palkitsee yhdessä Otavan Kirjasäätiön kanssa Vuoden kieliteon liiton syyskoulutuspäivillä. Palkinto annetaan teosta, jolla kielitaidon yhteiskunnallista merkitystä tuodaan positiivisella tavalla esille.

Tavoite: Hyvät kieliteot julkisiksi – kieltenopiskelun myönteisen julkisuuskuvan lisääminen
  • Liitto tiedottaa palkituista henkilöistä ja hankkeista omien tiedotuskanaviensa kautta.
  • Liitto pitää aktiivisesti yhteyttä valtakunnallisiin viestimiin, jotta kieltenopetusta ja siihen liittyviä ilmiöitä käsiteltäisiin entistä positiivisemmassa valossa.

Koulutus

Ajankohtaiset koulutustarpeet otetaan huomioon koulutuspäivien ohjelmaa laadittaessa. Hallituksen asettama koulutustyöryhmä suunnittelee koulutusten teemat liiton linjausten mukaisesti. Koulutustoiminnalla palvellaan kaikkia jäsenryhmiä.

Vuoden 2012 koulutuspäivät:
  • Educa 2012 – Opetusalan valtakunnallinen koulutustapahtuma 27.–28.1.2012
  • Vapaan sivistystyön koulutuspäivä Riihimäellä 23.3.2012
  • Innovation, Inspiration and Language Learning, FIPLV World Congress 2012 Helsingissä 8.–9.6.2012
  • SUKOLin syyskoulutuspäivät Oulussa 5.–6.10.2012 yhteistyössä Oulun seudun kieltenopettajat ry:n kanssa
  • Ammatillisen toisen asteen koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2012 yhteistyössä Suomen englanninopettajat ry:n ja Suomen ruotsinopettajat ry:n kanssa
Tavoite: Liiton koulutuspäiville osallistujien määrät kasvuun
  • Koulutustoiminnalla palvellaan kaikkia jäsenryhmiä.
  • Kehitetään edelleen koulutuspäivien sisältöä muun muassa asiakaspalautteen pohjalta.
  • Järjestetään koulutuspäiviä eri puolilla maata mahdollisuuksien mukaan.

Kansainvälinen toiminta

Liitto kuuluu kieltenopettajien kansainväliseen kattojärjestöön FIPLV:hen (Fédération Internationale des Professeurs de Langues Vivantes) ja sen alajärjestöihin Nordic Baltic Regioniin (NBR) ja FIPLV Europeen. Kaudella 2010–2012 liitolla on edustaja FIPLV:n hallituksessa ja FIPLV Europessa (Kirsti Santaholma kummassakin taloudenhoitajana) sekä NBR:n hallituksessa (Leena Hämäläinen taloudenhoitajana). Liitto seuraa EU:n alueen kieltenopettajayhdistysten REAL-verkostohankkeen (Réseau européen des associations d’enseignants de langues) toteuttamista. Liitto seuraa Euroopan unionin, Euroopan neuvoston ja Itävallan Grazissa sijaitsevan Eurooppalaisen kielikeskuksen kieltenopetuksen kehittämistyötä ja tiedottaa jäsenilleen ajankohtaisista asioista. Liitto osallistuu vuoden 2012 aikana muihin mahdollisiin kansainvälisiin, pääsääntöisesti ulkopuolisin varoin rahoitettaviin hankkeisiin. Liitto on saanut tehtäväkseen järjestää FIPLV:n maailmankongressin  Helsingissä 8.–9.6.2012.

Tavoite: Liiton kansainvälisen tunnettuuden lisääminen maailmankongressin myötä
  • Liitto tarjoaa laadukasta kongressiohjelmaa 150:lle Suomesta ja 50:lle ulkomailta saapuvalle osallistujalle
  • Kongressin yhteydessä järjestetään FIPLV:n vuosikokoukset.
  • Ylläpidetään kongressin WWW-sivuja liiton sivustolla.

Materiaalituotanto

Materiaalipalvelut hoitaa Sukol-Palvelu Oy. Vuoden 2012 aikana jatketaan koe- ja materiaalipalvelujen tuottamista ja Kieliä? – Kyllä kiitos! -tuotteiden myyntiä.

Tavoite: Sukol-Palvelu Oy:n tuotteiden myynnin lisääminen
  • Kehitetään valtakunnallisia kokeita ja niiden markkinointia.
  • Laajennetaan Kieliä? – Kyllä kiitos! -tuotteiden markkinointia ja valikoimaa.
  • Pro lingua -mitalin tehokasta markkinointia jatketaan. Markkinointia kohdistetaan myös jäsenyhdistyksille.

Tiedottaminen

Tiedotus- ja suhdetoiminnan tarkoituksena on tiedottaa liiton toiminnasta liiton jäsenille, yhteistyötahoille ja suurelle yleisölle. Tiedotuksessa tuodaan esiin myönteisellä tavalla kieltenopettajien työtä ja kieltenopetusta sekä rohkaistaan monipuolisiin kielivalintoihin. Keskeiset tiedotuskanavat ovat WWW-sivut (www.sukol.fi) ja jäsensivusto, jäsenlehti Tempus, sosiaalinen media, liiton toimintasuunnitelma ja -kertomus, erilaiset tiedotustilaisuudet, kannanotot ja kirjelmät. Jäsenyhdistyksille lähetetään jäsenkirjeitä. Liitto pitää yllä ja edistää luottamuksellisia suhteita tiedotusvälineisiin. Liitto tuottaa tiedotusmateriaalia ja toimittaa sitä tiedotusvälineille.

Tavoite: Tempuksen kehittäminen asiantuntija- ja järjestölehtenä
  • Lehdestä julkaistaan vuonna 2012 kuusi numeroa.
  • Teetetään lukijakysely.
  • Jatketaan mielenkiintoisen sisällön hankkimista ja tuottamista.
Tavoite: Sähköisen tiedotuksen (WWW ja sosiaalinen media) kehittäminen
  • Lisätään sisältöjä.
  • Selvitetään mahdollisuutta uutiskirjepalvelun käyttöönottoon.
  • Ylläpidetään FIPLV-kongressin sivuja.

Hallinto

Liittokokoukset:
  • kevätliittokokous 21.4.2012 Helsinki
  • syysliittokokous 24.11.2012 Helsinki
Hallitus
  • kokoontuu 6–9 kertaa
  • perustaa tarvittavat työryhmät
  • laatii toimintakertomuksen vuodelta 2011
  • laatii toimintasuunnitelman vuodelle 2013 ja tavoiteohjelman vuosille 2013–2015
  • kehittää liiton toimintaa.

Poutapilvi web design Oy