9. luokan valtakunnallinen koe

logoSukol-Palvelu on tuottanut jo kolmenkymmenen vuoden ajan valtakunnallisia kokeita englannin, ruotsin, saksan ja ranskan kieliin (joinain vuosina myös espanjaan, finskaan ja venäjään). Kokeet testaavat erilaisin harjoituksin muun muassa kuullunymmärtämistä, sanastoa, rakenteita, kulttuurintuntemusta ja kirjoitelman laatimista. Kokeisiin liittyy myös ylimääräinen, vapaaehtoinen suullisen kielitaidon osio, jonka opettaja voi pitää itselleen parhaiten sopivana ajankohtana. SUKOLin kokeet noudattavat opetussuunnitelmien perusteita, ja niissä otetaan huomioon peruskoulun päättövaiheen kriteerisuositukset.

9. luokan valtakunnalliset kielten kokeet uudistettiin vuonna 2013. Kokeet lyhennettiin 60-minuuttisiksi. Ne testaavat aikaisempaan tapaan kielitaidon eri osa-alueita ja antavat monipuolisen kuvan oppilaan osaamisesta.

Vuonna 2017 kokeet suositellaan pidettäviksi seuraavina päivinä:
  • A- ja B-ruotsi to 6.4.2017 
  • A-saksa ja A-ranska ti 11.4.2017 
  • A-englanti ke 19.4.2017 
  • B-saksa ja B-ranska ti 25.4.2017
Kokeet voidaan järjestää aikaisintaan mainittuina päivinä. Ne tulevat tilattaviksi tammikuussa.

Tarjoamme kokeiden käyttäjille myös tietoa valtakunnallisista jakaumista. Näin opettaja voi arvioida oppilaidensa menestystä kansallisesti. Koulun tiedot ovat luottamuksellisia – emme listaa kouluja menestyksen mukaan.

Vuoden 2017 valtakunnalliset 9. luokan kielten kokeet tulevat tilattaviksi verkkokaupastamme 1.1.2017 alkaen.

Aiempien vuosien kokeita on myynnissä SUKOLin toimistossa. Lisätietoja Tiina Eräheimo Caballerolta: tiina.eraheimo@sukol.fi, p. 0404873608.

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje