rss SUKOLin blogi

31.8.2015 9.00

Sanoista tekoihin

Kari Jukarainen

Yksi maamme hallituksen kärkihankkeista on ”uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin”. Hallitusohjelmassa luvataan muun muassa ottaa käyttöön digitaalisia oppimisympäristöjä ja toteuttaa opettaja- ja täydennyskoulutuksen kehittämisohjelmat. Kieltenopiskelua on tarkoitus monipuolistaa siten, että alueellisten kokeilujen avulla aloitetaan vieraan kielen opiskelu ensimmäisellä vuosiluokalla. Lisäksi mahdollistetaan alueellinen kokeilu kielivalikoiman laajentamiseksi eduskunnan hyväksymän ponnen mukaisesti. 
Varhain aloitettu kieltenopetus on kannatettava idea, mutta se on ehdottomasti toteutettava lisäresurssin turvin, sillä nykyistä määrää vuosiviikkotunteja ei voi enää venyttää kahdelle ensimmäiselle luokalle. Meidän tehtävänämme SUKOLissa on pitää esillä koulutetun kieltenopettajan merkitystä koko kielipolun varrella, vaikka polku sitten alkaisikin jo alkuopetuksessa. 

Alueellinen kokeilu kielivalikoiman laajentamiseksi tarkoittanee ainakin Itä-Suomen kuntien mahdollisuutta korvata toisen kotimaisen kielen opiskelu venäjän opinnoilla. Opetusministeri Grahn-Laasonen totesi Helsingin Sanomien haastattelussa kesällä, että kokeilun laillisuus on vielä tutkittava. Jos kokeiluun päädytään, on pidettävä huolta siitä, että kielipolku jatkuu perusopetuksen jälkeen niin ammatillisella toisella asteella kuin lukioissakin. Ongelmia ei myöskään saa tulla opiskelijoiden siirtyessä korkea-asteelle ja myöhemmin työelämään. Nämä asiat on ratkaistava, ennen kuin päätöksiä tehdään ja kieltenopiskeluun sitoudutaan.

(Tempus 4/2015 pääkirjoitus)
Från ord till handling
Ett av spetsprojekten för landets regering är ”nya inlärningsmiljöer och digitalt material i grundskolorna”. I regeringsprogrammet lovar man bland annat att ta i bruk digitala inlärningsmiljöer och förverkliga utvecklingsprogram för lärar- och kompletteringsutbildning. Avsikten är att göra språkstudierna mångsidigare genom att med hjälp av regionala försök inleda studier i ett främmande språk på första årskursen. Dessutom möjliggörs regionala försök för att bredda språkutbudet i enlighet med den kläm som godkänts av riksdagen. 

En språkundervisning som inleds tidigt är en idé värd allt stöd, men den bör absolut förverkligas med hjälp av tilläggsresurser. Det nuvarande antalet årsveckotimmar kan inte längre tänjas över de två första klasserna. Vår uppgift i SUKOL är att lyfta fram den utbildade språklärarens betydelse under hela språkstigen, även om stigen skulle börja redan med den inledande undervisningen. 

Det regionala försöket för att bredda språkutbudet torde avse åtminstone möjligheten för kommuner i östra Finland att ersätta studier i det andra inhemska språket med studier i ryska. Undervisningsminister Grahn-Laasonen konstaterade i en intervju i Helsingin Sanomat i vår, att försökets laglighet ännu bör utredas. Om man går in för försöket, bör man se till att språkstigen fortsätter efter den grundläggande utbildningen såväl inom det yrkesinriktade andra stadiet som i gymnasier. Det får inte heller uppstå problem när studerande överförs till högre nivå och senare till arbetslivet. Dessa frågor måste avgöras innan man gör beslut och förbinder sig till språkstudier.

(Tempus 4/2015 ledare)

Översättning: Karl-Erik Eriksson

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje