rss SUKOLin blogi

31.8.2016 7.00

Uuteen lukuvuoteen uusin opsein

Kari Jukarainen

Uusi lukuvuosi on pyörähtänyt käyntiin, ja uudet opetussuunnitelmat on otettu käyttöön ensimmäisten opiskelijoiden kanssa. Uusien näkemysten ja linjausten toteuttaminen on vaatinut ja vaatii edelleen opettajien täydennyskoulutusta, jonka tulee keskittyä opetettavaan aineeseen, opetusmenetelmiin ja uuden oppimiskäsityksen sisäistämiseen. Monesti suoraan opetettavaan aineeseen kohdistuva koulutus on se, joka jää esimerkiksi digitalisaation varjoon. Kuvaava esimerkki tästä on kieltenopettajien täydennyskoulutus, jota järjestetään kesäisin kohdekielisissä maissa ja jonka opettaja edelleen kustantaa aivan liian usein itse. 


Lukioissa eletään jännittäviä aikoja, sillä ensimmäinen oikea sähköinen ylioppilastutkinto on aivan nurkan takana. Kevään harjoituskoe osoitti ainakin omassa koulussani, että opiskelijat suhtautuivat kokeeseen myönteisesti ja pitivät sitä pääsääntöisesti hyvänä uudistuksena. On ollut mukava huomata, että sähköisyys on tuonut monelle opettajalle piristysruiskeen oman työn tekemiseen, mutta on toki ymmärrettävää, että siihen liittyy edelleen epävarmuutta. Itse uskon hyvin tehdyn perustyön takaavan sen, että opiskelijat menestyvät, ovatpa päättökokeet sähköisiä tai perinteisiä paperille tehtäviä. 

Perusopetuksessa kieltenopetuksen painopiste on siirtynyt alakouluun. SUKOLissa seuraamme, miten kieltenopetusta perusopetuksessa toteutetaan ja miten kieltenopettajien työtilanne muuttuu uudistuksen myötä. Tärkeää on myös seurata oppimistuloksia, mutta ne selviävät vasta, kun ensimmäiset uusien opsien ja tuntijaon mukaisesti opetetut opiskelijat ovat perusopetuksen päättövaiheessa. 

(Tempus 4/2016 pääkirjoitus)

Ett nytt läsår med nya läroplaner

Det nya läsåret har kört i gång, och de första studerandena har tagit i bruk de nya läroplanerna. För att driva igenom nya föreställningar och linjedragningar har det krävts och krävs alltjämt att lärare får en fortbildning, som fokuserar det ämne som undervisas, på undervisningsmetoderna och på att tillägna sig en ny inlärningssyn. Den utbildning som ges direkt om det ämne som undervisas hamnar ofta i skuggan av exempelvis digitaliseringen. Ett beskrivande exempel på detta är språklärarnas fortbildning, som ges sommartid i målspråksländer och som läraren fortfarande alltför ofta finansierar själv. 

Gymnasierna upplever just nu spännande tider, det är nämligen snart dags för den första riktiga elektroniska studentexamen. Vårens övningsprov visade åtminstone i min egen skola, att studerande förhåller sig positivt till provet och betraktade det huvudsakligen som en bra reform. Det har varit trevligt att märka, att den elektroniska dimensionen har gett många lärare en vitaminsinjektion till det egna arbetet. Samtidigt är det förståeligt att saken fortfarande skapar viss oro. Själv tror jag att ett väl utfört grundarbete garanterar, att studerandena lyckas, oberoende av om slutexamensprovet är elektroniskt eller ett traditionellt prov med papper och penna. 

I den grundläggande utbildningen har tyngdpunkten för språkundervisningen förskjutits till lågstadiet. Här på SUKOL följer vi med, hur språkundervisningen genomförs i den grundläggande utbildningen och hur reformen påverkar språklärarnas arbetssituation. Det är också viktigt att följa med inlärningsresultaten, men de är inte klara innan de första studerande som undervisats enligt nya läroplaner och ny timfördelning ska avsluta sin grundläggande utbildning.

(Tempus 4/2016 ledare)

Översättning: Karl-Erik Eriksson


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje