rss Miksi kieliä?

Irina Björklund näyttelee kuudella kielellä

Irina Björklund puhuu useita vieraita kieliä sujuvasti. Björklundin uraan kuuluu elokuvia paitsi Suomessa myös Yhdysvalloissa, Ruotsissa ja Euroopassa. Lisäksi Björklund on esiintynyt näyttämöllä ja televisiossa. Björklundin mukaan vieraiden kielten osaaminen helpottaa elämää ja työnsaantia ulkomailla ja hän toteaakin: "kielet avaavat rajattomia ovia työelämään ja ystäväpiiriin".

irina bjorklund1. Mitä vieraita kieliä osaat?
Puhun sujuvaa suomea, ruotsia, ranskaa ja englantia, ymmärrän ja puhun jonkin verran venäjää ja espanjaa. Kotikieli perheessäni on aina ollut ruotsi, mutta kävin Suomessa ranskalaista koulua suomeksi ja ranskaksi, ja Ranskaan muuttaessani kävin koulua ranskaksi, englanniksi ja ruotsiksi. Eli sain lapsena neljä ilmaista kieltä. Päätin sitten koulussa vielä opiskella venäjää ja espanjaa.

2. Mistä vieraista kielistä sinulle on ollut eniten hyötyä?
Kaikki kielet ovat olleet minulle ammatissani korvaamattomia. Ne ovat avanneet ovia näyttelijäntyölle kaikkiin eri maihin, joissa kyseisiä kieliä puhutaan. Espanja taitaa olla ainoa kieli, jota en näyttelijänä ole vielä käyttänyt, mutta toivon, että senkin aika tulee. Täytyy vielä paneutua sen opiskeluun.

3. Minkälaisissa tilanteissa olet joutunut käyttämään vierasta kieltä?
Yhdysvalloissa saan käyttää eri kieliä joka päivä, jos vain haluan. Totta kai pelkällä englannillakin pärjäisi pitkälle, mutta on mukavaa jutella ruotsalaisille ruotsia, ranskalaisille ranskaa, miehelleni ja suomalaisille ystäville puhelimessa suomea, ja meksikolaisille kadulla sanan tai kaksi espanjaa. Ja kun viimeksi työkeikalla Georgiassa seisoin kello 5 aamulla keskellä tyhjää katua eikä tuotannon tilaama taksi tullutkaan, oli mukavaa kun pystyin pysäyttämään taksin ja ummikkokuskille venäjäksi selittämään, että lentokentälle pitäisi päästä ...

4. Miksi vieraiden kielten osaaminen on mielestäsi tärkeää?
Se helpottaa oudosti elämää – varsinkin jos pitää matkustamisesta, jos haluaa laajentaa elämäänsä Suomen rajojen ulkopuolelle. Sitä kun ei koskaan tiedä mihin suuntaan elämä heittelee, yhtäkkiä saattaa olla tarjolla jokin huikea mahdollisuus ulkomailla, eikä sitä mahdollisuutta pysty ottamaan, jos ei puhu muuta kuin suomea.

5. Mitä vierasta kieltä haluaisit osata?
Espanjan kielen haluan oppia kunnolla. Minua myös harmittaa, etten nuorempana ryhtynyt opiskelemaan saksaa. Myöhemmin se olisi tullut tarpeeseen sekä matkojen että työn yhteydessä. Mutta uuden kielen opiskelu ei ole koskaan liian myöhäistä, se on vaan vaikeampaa mitä myöhemmin siihen ryhtyy.

6. Moni ajattelee, että englannin kielellä tulee toimeen kaikkialla. Mitä sanoisit heille?
Ainakin amerikkalaisilla on tapana uskoa tuohon – he huomaavat sitten vasta Eurooppaan, Meksikoon tai Aasiaan matkustaessaan pelkän englannin kielen osaamisen tuottavan rajoituksia. Uskon, että moni eurooppalainen on jo tajunnut, ettei se ole totta. Meidän ei tarvitse matkustaa niinkään kauas, kun huomaamme jo, että lukuisten kielten osaaminen olisi poikaa. Totta kai englannin kielen osaaminenkin on jo suuri plussa, ja sillä pärjää pitkälle.

7. Millaisia terveisiä lähetät suomalaisille nuorille, jotka pohtivat suhdettaan kielten opiskeluun?
Kielten ja etenkin kieliopin opiskelu koulussa saattaa tuntua tylsältä ja turhalta, varsinkin jos se on pakollista. Mutta sitä sitten kiittelee tuota piinaa jälkikäteen – kielet avaavat rajattomia ovia työelämään ja ystäväpiiriin, loppuelämäksi.

Kuva: Anne Norda

Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje