rss Kannanotot, vetoomukset ja julkilausumat

Lausunto: Jokaisella oltava yhtäläiset oikeudet monipuoliseen kieltenopetukseen 12.3.2010

Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry on erittäin huolissaan säästösuunnitelmien vaikutuksista kieltenopetukseen. Useat kielitaidon tarvekartoitukset ovat osoittaneet, että yhteiskuntamme tarvitsee eri kielten osaajia. Tätä tosiasiaa ei kuitenkaan huomioida kielten opiskelua koskevissa päätöksissä, joiden seurauksena oppilaitosten kieltenopetusta on karsittu rajusti.

Suomalaisten kielitaito kapenee huimaa vauhtia. Harvinaisempien kielten kuten saksan, ranskan, venäjän ja espanjan taitajia tarvitaan työelämässä kipeästi, mutta niiden osaajia ei ole tällä hetkellä riittävästi. Työelämä tarvitsee myös nykyistä parempaa ruotsin kielen taitoa, pelkkä englannin osaaminen ei riitä.

Nyt todelliset säästötoimet uhkaavat supistaa merkittävästi korkeakoulujenkin kielivalikoimaa. Oulusta on kantautunut huolestuttavia uutisia, joiden mukaan yliopiston kielikeskuksen harvinaisten kielten alkeiskursseja aiottaisiin ulkoistaa tai jopa poistaa kokonaan. Tietojen mukaan kurssit olisivat vaarassa siirtyä avoimen yliopistoon tai kesäyliopistoon. Tämän seurauksena ne muuttuisivat maksullisiksi.  

On väärin, jos kielten opiskelusta tehdään luksustuote, johon on oikeus vain sellaisilla opiskelijoilla, jotka pystyvät siitä maksamaan. SUKOLin mielestä jokaisella täytyy olla yhtäläiset mahdollisuudet opiskella eri kieliä oppilaitoksesta tai asuinpaikasta riippumatta. Kielikeskuksiin kohdistuvat säästötoimet vaikuttavat väistämättä myös yliopistojen tieteellisen tutkimukseen, kun opiskelija ei enää pysty käyttämään erikielistä lähdemateriaalia.

Jos kieltenopetuksen karsiminen jatkuu tällä tavalla, seuraukset ovat kohtalokkaat. Suomen kielivaranto kapenee entisestään, eikä työelämään siirtyvillä nuorilla ole enää tehtävissä tarvittavaa kielitaitoa. Säästöjä on etsittävä jostain muualta. 

Helsingissä 12.3.2010
Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry 

Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje