rss Kannanotot, vetoomukset ja julkilausumat

29.3.2016

Ylioppilastutkintolautakunnalle lyhyen espanjan kokeesta

Suomen espanjanopettajat ry ja Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry ovat huolestuneita espanjan ylioppilaskokeen vaatimustasosta ja sen seurauksista. Tänä keväänä etenkin lyhyen espanjan kuuntelukoe herätti jäsenistössämme paljon huolta, koska koe koettiin taitotasoltaan liian vaikeaksi, jopa osittain A-kielen tasoiseksi. Tuntuu, että kuuntelukoe olisi vaikeutunut aikaisemmista, koska yhdistyksiimme saapui runsaasti palautetta kevään lyhyen kuuntelun tiimoilta.

Opetussuunnitelman perusteiden mukaan lyhyen kielen tavoitteet määritellään B3-kielen tason mukaan, ja sitä myös ylioppilastutkinnon tulee mitata. Opetussuunnitelmassa tavoitteet määritellään eurooppalaisen taitotasoasteikon avulla, ja lukion lyhyen kielen kuuntelun tavoitetaso on A2.1–A2.2, jossa se määritellään seuraavasti:

  • Ymmärtää tarpeeksi kyetäkseen tyydyttämään konkreetit tarpeensa. Pystyy seuraamaan hyvin summittaisesti selväpiirteisen asiapuheen pääkohtia.
  • Pystyy yleensä tunnistamaan ympärillään käytävän keskustelun aiheen. Ymmärtää tavallista sanastoa ja hyvin rajallisen joukon idiomeja tuttuja aiheita tai yleistietoa käsittelevässä tilannesidonnaisessa puheessa.
  • Yksinkertaisenkin viestin ymmärtäminen edellyttää yleispuhekieltä, joka äännetään hitaasti ja selvästi. Toistoa tarvitaan melko usein.
Sopiva kuuntelukoe testaa opittuja asioita. Keskiverto-opiskelijan pitää ymmärtää kuuntelusta suurin osa, ja muutamalla selkeästi vaikeammalla kohdalla vahva kuuntelija voi päästä näyttämään taitonsa. Valitettavasti tämän kokeen kohdalla tuntui kuitenkin siltä, ettei kokeen laatijoilla ollut selkeää käsitystä siitä, mitä oppisisältöjä lukion lyhyessä kielessä opetetaan.

Kokeessa vaaditaan esimerkiksi spesifien termien ymmärtämistä. Avokysymyksissä käytettiin termiä maestro (luokanopettaja), vaikka profesor on yleistermi opettajalle. Lisäksi termi oli sijoitettu ihan osion alkuun, vaikka siinä ei lyhyessä kielessä pitäisi olla tekstin ymmärtämiselle ratkaisevaa sanaa. Näin kyse ei mielestämme ole tavoitteesta pystyy seuraamaan hyvin summittaisesti selväpiirteisen asiapuheen pääkohtia. Hyvin monessa muussakin kohdassa voi pohtia sitä, mitä tarkoitetaan tavoitetason kuvauksella ymmärtää tavallista sanastoa ja hyvin rajallisen joukon idiomeja tuttuja aiheita tai yleistietoa käsittelevässä tilannesidonnaisessa puheessa. Kokeessa käytetään haasteellista sanastoa silloinkin, kun helpompaa olisi tarjolla. Edes asian usealla tavalla sanominen ei auta, jos kaikki tavoista ovat liian vaikeita. Erityisesti ensimmäinen osio oli hyvin nopeatempoinen, eikä se noudattanut taitotasoasteikon mainitsemaa suositusta äännetään hitaasti ja selvästi.

Yleiskommentti kevään kuuntelukokeesta oli se, että se oli selvästi vaikeampi kuin aiemmat kokeet, joiden avulla kokelaat olivat kuunteluun valmistautuneet. Verrattuna esimerkiksi kevään 2015 kokeesta saatuihin pisteisiin, kokelaat selviytyivät kevään kokeesta tuntuvasti heikommin. Kevään koe meni myös kokelaiden itsensä mielestä merkittävästi huonommin kuin harjoituskokeet.

Espanjan opettajien antamasta palautteesta selvisi, että kuuntelu oli vaatimustasoltaan soveltuvampi tekstinymmärtämiseen. Pelkona on, että mikäli koe on monena vuonna liian vaikeatasoinen, opettajien on hyvin vaikeaa saada opiskelijoita kirjoittamaan espanjan kieli. Palautteesta ilmeni myös, ettei koe erotellut hyvin, koska hyvätasoiset ja keskiverrot opiskelijat saivat samansuuntaisia pisteitä ja heikoimmat jäivät hyvin vähille pisteille.

Lyhyitä kieliä opiskelevat yleensä motivoituneet, kielistä kiinnostuneet opiskelijat. Hyvin heikot opiskelijat eivät usein edes kokeeseen osallistu, jolloin keinotekoinen erottelu tehdään jo muutenkin hyvien opiskelijoiden välillä: tälläkin hetkellä kirjoittajia on vähän verrattuna siihen, kuinka moni espanjan kielen aloittaa. Ylioppilastutkinnon kielikokeiden tulisi kannustaa kokelaita osallistumaan kokeeseen, ei lannistaa heitä. Hyviä opiskelijoita tulisi palkita osaamisesta. On kaikkien etujen mukaista, että myös espanjan osaajia saadaan lisää maahamme.

Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry ja Suomen espanjanopettajat ry edellyttävät, että kevään 2016 lyhyen espanjan kielen kuuntelukokeen vaatimustaso arvioidaan uudelleen. Jatkossa tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että kuuntelukokeet vastaavat opetussuunnitelman perusteiden tavoitetasoa.

Helsingissä 

Katriina Kurki, varapuheenjohtaja 
Suomen espanjanopettajat ry 

Kari Jukarainen, puheenjohtaja 
Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry


Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje